Painoviestinnän koulutuksen syntyajoista

Ammattikuntalaitos Ruotsi-Suomessa: Ammattikuntien eli itsenäisten käsityömestareiden yhteisöjen synty ulottuu varhaiseen keskiaikaan saakka, jolloin niiden esikuvina olleita kiltoja ja veljeskuntia perustettiin. Ammattikuntien tarkoitus oli valvomalla työtä ja sen laatua huolehtia siitä, että ammattitaito pysyi korkeana ja kuluttajat saivat kunnon tavaraa. Ammattikuntalaitoskin tuli Suomeen Ruotsista, jonne se oli tullut saksalaisten käsityöläisten mukana. Maamme ensimmäisenä ammattikuntana pidetään Turun suutarien ammattikuntaa, jonka tiedetään saaneen perustamiskirjansa vuonna 1624.

Alkuaikoina oli monessa pikkukaupungissa, kuten Helsingissä, useiden ammattialojen yhteisiä kiltoja, kunnes 1700-luvulla alettiin perustaa erillisiä ammattialojen ammattikuntia. Suomen pienet olot vaikuttivat ratkaisevasti ammattikuntalaitoksen kehittymiseen. Suomi ei tarjonnut taloudellista pohjaa laajamittaiselle tuotannolle.

Ammattikunnat olivat Helsingissä järjestäytyneet ja suutareiden ammattikunnan säännöissä (23.3.1663) oli yksityiskohtaisia ohjeita. Ammattikunnan puheenjohtaja ja johtaja oli ammatin vanhin. Ammattikunnan säännöt tuli lukea ammattikunnan jäsenille kaksi kertaa vuodessa, vuosikokouksessa vapunpäivänä ja toisen kerran Bartholomeuksen päivänä. Säännöissä sanotaan; ”Jokaisena Valpurina, kun ammattisääntö luetaan, on heidän (s.o. ammattikuntaan kuuluvien) pidettävä juominkinsa ammattivanhimman talossa…”. Tässä vuosikokouksessa tarkastettiin ammattikunnan tilaa ja toimintaa, ominaisuuden hoitoa, mestarien, kisällien ja oppipoikien taitoa jne. Esiintyviä riitoja ratkaistiin ja toimihenkilöitä valittiin. Kokouksessa noudatettiin tarkkoja järjestyssääntöjä, jos joku mestari, kisälli tai oppipoika löi nyrkillä pöytään kokousta pidettäessä, niin hän sai maksaa sakkoa 2 taaleria ammattikunnalle jne. Huonon työn tekijää ammattikunta rankaisi. Huonomaineisen naisen kanssa naimisissa olevaa ei otettu ammattikuntaan.

Ammattikuntajärjestys vuodelta 1669 määräsi, että jokaisella mestarilla tuli olla riittävä määrä oppipoikia. Oppipojaksi voitiin ottaa 14-vuotias nuorukainen ja oppiaika oli viisi vuotta. Kyvykkäiden oppipoikien oppiaikaa voitiin lyhentää, mikä ei kuitenkaan ollut tavallista. Oppipoikavuosien kuluessa oppilas hankki itselleen perusteellisen ammattitaidon ja kisällinäytteen suorittamisen jälkeen hänen oppiaikansa oli päättynyt. Ammattikuntasäännön mukaan kisällin tuli työskennellä kolme vuotta jonkun hyväksytyn mestarin palveluksessa ennen kuin hän sai perustaa oman työpajan. Tänä aikana kisällit saattoivat järjestää elämänsä hyvinkin eri tavoin. Osa työskenteli koko ajan kotikaupungissaan, kun taas toiset tekivät pitkiä matkoja ulkomaille saakka. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto vastaa perinteistä kuvaa kisälliajasta.

Kisällin työskenneltyä kolme vuotta ja saatua kokoon sen rahasumman, joka tarvittiin mestarinäytteen valmistamiseen, pyysi hän maistraatilta tai ammattikunnalta lupaa mestarinäytteensä suorittamiseen tullakseen hyväksytyksi porvarina ja mestarina. Tämä hyväksyminen oli edellytys oman työpajan perustamiselle. Kokeen tarkoituksena oli osoittaa hänen valmiutensa ammattiinsa.

Mestarinnäytteen aiheen antoi ammattikunta. Kokelaan oli valmistettava näytteensä yksinään jonkun mestarin työpajassa kahden valvontamestarin läsnä ollessa. Jotta vältettiin kohtuuttomien vaatimusten asettaminen mestarinäytteelle, säädettiin, että ammattikunnan oli lunastettava näyte, ellei muuta ostajaa löytynyt. Mestarinäytteen tarkastuksessa oli oltava mukana yksi maistraatin jäsen puolueettomana tuomarina. Vuonna 1868 ammattikuntalaitos lakkautettiin, mikä aiheutti elinkeinotoiminnan elpymisen.

Käsityöläiskaudella ammattiin koulutettiin oppipoika-kisälli-mestari-menetelmällä. Marja Jalavan kirjassa ”J. V. Snellman, mies ja suurmies” (Tammi 2006) mainitsee:

”Valtio-opissa Snellman hahmotti sääty-yhteiskunnan muuttumista luokkayhteiskunnaksi… Koska kaikki työn lajit kasvattivat kansallisomaisuutta, joka puolestaan oli kansakunnan itsenäisen, tasavertaisen olemassaolon perusta, hän päätyi kannattamaan täydellistä elinkeinovapautta. Käytännössä tämä tarkoitti ennen kaikkea vaatimusta luopua ammattikuntapakosta, keskiajalta periytyvästä järjestelmästä, jossa saman ammatin harjoittajat liittyivät yhteen mestarin johtamiksi killoiksi ja jossa tiettyyn ammattiin pääsyä ja siinä etenemistä rajoitettiin ja ohjailtiin tarkoin ammattikuntasäädöksin. Snellman myönsi, että ammattikunnilla oli menneinä aikoina ollut tärkeä merkitys edistäessään jäsentensä ammattitaitoa, toimeentuloa, sivistystä ja keskinäistä solidaarisuutta, mutta modernissa yhteiskunnassa niitä ei tarvittu. Kun valmistustavat nyt yksinkertaistuivat, koneet korvasivat käsityön ja ammatti opittiin entistä nopeammin, ilmensi ammattikuntalaitos vain takertumista vanhentuneisiin menetelmiin, jäykkiin raja-aitoihin ja aikansa eläneisiin etuoikeuksiin, jotka yhteishyvälle olivat suorastaan vihattavia.”

Ensimmäinen ammattikoulun nimellä toimiva koulu perustettiin Helsinkiin vuonna 1899. Kirjapainoammatin edistämiseksi von Wright teki aloitteen ehdottamalla Helsingin kaupungin valtuustolle päiväopetuksen järjestämistä eräissä ammateissa, joihin myös kirjapainoala kuului. Julius Viktor von Wright (s. 5.8.1856 Kuopiossa, k. 16.5.1934 Helsingissä oli kunnallisneuvos, yhteiskuntapoliitikko) hänen toimestaan Helsinkiin perustettiin 1883 työväenyhdistys, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi. Julius Viktor von Wright on tehnyt paljon ammattitaidon edistämiseksi käsityökouluopetusta laajennettaessa, järjestettyjä oppilasoloja ja ammattiopetusta aikaansaataessa sekä teollisuusmuseokysymystä ratkaistaessa. Tässä tarkoituksessa hän on ollut puheenjohtaja mm. oppilastöiden näyttelylautakunnassa (1900-05), valtion ammattiopetuskomiteassa (1908-13), ammattiopetuslaitoksen johtajana (vuodesta 1925). Syksyllä 1919 aloitti toimintansa Helsingin kaupungin kirjapainokoulu valtion- ja kunnanapujen sekä graafisen teollisuuden antaman taloudellisen tuen turvin. Syksystä 1920 alkaen Taideteollisuuskeskuskoulussa on annettu opetusta mm. väriopissa, hinnoittelussa ja graafisessa tekstauksessa, johon aloite lähti Helsingin kirjatyöntekijäin yhdistyksen käsilatojainyhdistyksestä.

namiska-2

Paivälehden museon näyttely on tuonut ansiokkaasti esille kirjapainoalan opetuksen historian ja tähän liittyen Edvard Elias Happosen elämäntyön, kiitos Päivälehden museon asiantuntevalle henkilökunnalle erityisesti Markku Kuuselalle. Happosen osallisuudesta ammattiopetuksen järjestämiseen löytyy Unto Lehtisen Faktorikoulun ensimmäisellä vuosikurssilla laatimasta esitelmästä Ammattikurssitoiminnan alkutaipaleelta. Se on julkaistu Faktorikoulun 1945-1947 julkaisussa (sivut 31-38), jossa mainitaan, että E. E. Happonen aloitti oppipoikana Iisalmella Backmanin painossa 1.2.1897 ja oppiaikana hän muutti vuonna 1899 Kuopioon, Kuopion Uuteen Kirjapainoon, josta hän muutti vuonna 1900 Helsinkiin Päivälehden kirjapainoon.

Päivälehdessä Happonen pääsi opista 1.2.1902. Happonen kävi Ruotsissa tietojaan kartuttamassa ja palasi entiseen toimeensa 1905, josta 1906 siirtyi faktoriksi Valoon. Näihin aikoihin Happonen toimi Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä osaston toimesta pyydettynä luennoitsijana ammattimiesten ammattiharrastuksissa. Nämä tilaisuudet saivat jonkinlaisen kurssin muodon. Syksyllä 1919 H.K.Y:n Käsinlatojaosaston kokouksissa pohditaan ammattikasvatustyötä ja päätettiin valita Happonen toimikunnan puheenjohtajaksi. Happonen ryhtyi perustamaan kirjapainokoulua, joka sitten sijaitsi Korkeavuorenkatu 47:ssä.

Happosen maanalaisesta toiminnasta on tiedonjyväsiä muistelmien ohella Parmanteen sortovuosia koskevasta tutkielmasta Taistelujen kirja (osa 2, sivu 729-733). Eino I. Parmanteen kirjassa mainitaan, että hyvin monet sortoajan salaisissa julkaisuissa vuosina 1902 – 03 painopaikaksi merkitty G. Th. Jacobin kirjapaino Berliinissä. Tällainen kirjapaino on toiminut Berliinissä, mutta julkaisut painettiin Suomessa. Sen toimeenpanevana johtajana oli Ernst von Wendt ja johtokuntaan tohtori Adolf Törngren ja Kauppapainon johtaja A. W. Nylander. Kauppapainon ylifaktori Lauri Lyytikäinen työskenteli salaisessa kirjapainossa. Emäsalossa toimiessaan muutti sinne Helsingistä rohkea ja taitava latoja Happonen, joka jo pääkaupungissa oli ollut G. Th. Jacobin palveluksessa. Aktivismi on välittömän toiminnan politiikka. Suomen historiassa edustaa tunnetuinta aktivismia se toiminta, joka ensimmäisellä sortokaudella syntyi Konni Zilliacuksen johdolla vastustamaan venäläistämistoimenpiteitä ja joka järjestäytyi 1904 Suomen aktiiviseksi vastarintapuolueeksi. Se piti laittomia ja väkivaltaisia tekoja venäläisiä vastaan välttämättöminä, minkä vuoksi sekä myöntyvyys- että perustuslaillisen linjan kannattajat tuomitsivat sen jyrkästi. Puolueen kannatus jäi vähäiseksi.

Toisella sortokaudella aktivismia edusti jääkäriliike, itsenäisyyden ajalla lapuanliike. Happosen työtodistukset, jotka ovat säilyneet ja ne kuuluvat E. E. Happosen kokoelmaan, joka on talletettu Tekniikan museoon. Happosen perikunta lahjoitti aikoinaan Happosen jäämistön Kirjapainomuseontoimikunnalle, ja sitä myötä aineisto päätyi Tekniikan museoon. Happosen järjestötoiminnasta löytyy kiinnostavaa aineistoa (mainintoja) HKY:n ja Kirjaltajaliiton kokoelmista Työväen arkistosta.

Kirjapainotaito No 5 vuodelta 1933 oli artikkeli otsikolla ”Pääkaupungin koulutoiminnan alkuvaiheet” ja lehdessä kysyttiin kirjanpainaja K. Malmströmiltä: ”Mitä muistatte alamme kurssi- tai koulukomiteain vaiheista?” ja vastaus: ”Tietääkseni ensi kerran otettiin kirjapaino-oppilaiden koulutusasia esille Kirjaltajayhdistyksen kuukausikokouksessa 23 p:nä joulukuuta 1888… Toisen kerran kirjapainokouluasia otettiin pohdittavaksi, ja silloin täsmällisemmässä muodossa, 16 p. heinäk. 1900 Suomen Kirjanpainajayhdistyksen perustavassa kokouksessa. Koulun opetusohjelmaa laatimaan valittiin erikoinen komitea. Koska koulu oli mahdollinen perustaa ainoastaan Helsinkiin ja asia siis lähinnä koski Helsingin kirjapainon-omistajia, valittiin komiteaan helsinkiläisiä, nim. hrat Hertzberg, Vainio, Berger, Nylander ja Westzynthius…” Ja Faktori E. E. Happoselta kysyttiin: ”Milloin ja millä tavalla järjestyivät nykyistä edeltäneet ammattikurssit Helsingissö, ja mitä aineita niillä opetettiin ja kutka olivat opettamassa. Päättyivätkö kurssit nykyisten Ateneumin kurssien alettua vaikaisemmin ja millon? – Alkoivat syksyllä 1919 siten, että H:gin Kirjatyöntekijäin Yhdistys toimi ammattikurssit, joitten alkuunpanijaksi pyydettiin minut. Kursseilla opetettiin tekstausta, luonnostelua, värioppia, tariffioppia ja keskusteltiin esitelmien jälkeen yleensä ammattia koskevista seikoista… Kurssit päättyivät keväällä 1920 oikein ’tutkintoon’, jossa tilaisuudessa oli työt näytteillä, yleisölle esitelmä, jonka vuoksi tilaisuuteen oli pyydetty sanomalehtien edustajia ja muita ’silmäntekeviä’… Samat kurssityöt olivat sittemmin näytteillä ensimmäisillä Suomen messuilla (1920) ja saivat ammattikouluopettajien huomion osakseen.

Ateneumissa alkoivat kurssit täysinoppineille kirjaltajille syksyllä 1920.” Toimitusjohtaja Lauri Lyytikäiseltä kysyttiin: ”Miten ilmaantui aloite kirjapainkoulun perustamisesta ja esiintyikö asiaa toteutettaessa suuriakin vaikeuksia?” Ja vastauksesta poimin seuraavan asian: ”Sitten kun kunnallisneuvos V. von Wright 1919 teki anomuksen Helsingin kaupungin valtuustolle päiväopetuksen järjestämisestä määrätyissä ammateissa ja valtuusto oli Graafillisen Teollisuuden Harjoittajain Liitolle lähettänyt asettamansa komitean sihteerin, lehtori J. Reuterin laatiman mietinnön, tarttuivat Graafillisen Teollisuuden Harjoittajien Liiton jäsenet asiaan tarmokkaasti ja koulu voi alottaa toimintansa 1919… Edvard Happonen oli ensimmäinen ammattiopettaja ja kansakoulunopettaja Malmberg ensimmäinen johtaja… Koulun johtokuntaan kuuluivat m.m. kunnallisneuvos V. von Wright, kouluneuvos Kaarlo Ahtiala ja opettajatar Anna Jürgens.”

Happosilla on sukuseura: http://www.netsonic.fi/happonen-sukuseura/alkusivu.htm

Ammattikouluista ja – koulutuksesta annettiin vuonna 1920 asetus, jonka jälkeen lakeja ja asetuksia on tarkistettu koulutuksen ohjaamiseksi nykyajan tarpeita vastaavaksi. Ensimmäinen kirjapainoalan ammattikoulu perustettiin Helsinkiin 1919 nimellä Helsingin kunnallinen yhdenpäivänkoulu latojia ja painajia varten. Toiminta jatkui Käpylän ammattikouluna vuodesta 1968, Käpylän ammattioppilaitoksensa ja Helsingin tekniikan alan oppilaitoksena Käpylän koulutusyksikkönä syksystä 1999 alkaen.

Helsingin Kaupungin Kirjapainokoulun kertomus yhdenneltätoista toimintavuodelta 1929-1930. Laatinut koulun johtaja Helsingissä 1930, josta seuraavat lainaukset:

Koulun tarkoitus

”Helsingin Kirjapainokouluun otetaan oppilaiksi kansakoulun käyneitä, kirjapainoissa työskenteleviä poikia ja tyttöjä, joille kirjapainojen omistajat kolmena vuotena, kunkin vuoden 32 viikkona, antavat yhtä arkipäivää vastaavan ajan viikossa vapautta koulunkäyntiin, maksaen näiltäkin päiviltä heille täyden palkan. Oppilaiden lukukausimaksunkin (50:-) suorittavat työnantajat; työvälineet kustantaa heille koulu. Tässä koulussa on sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen osasto, kummallakin 3 luokkaa. Luokat jakautuvat kahteen ammattilajiin: latojat ja painajat. Käytännöllisessä työssä ovat runsaslukuisat suomenkieliset latoja- ja painajaluokat usein opetettava kahdessa osassa. Sitä vastoin ovat ruotsinkieliset 2-3 oppilasta käsittävät painajaluokat käytännöllisessä työssä tavallisesti yhdistettävät vastaaviin suomenkielisiin luokkiin. Yleisissä aineissa saman luokan latoja- ja painajaoppilaat ovat yhdessä. Koulussa työskentelee siis yleensä yksi latoja- ja painajaluokka kutakin viikon arkipäivää kohden. Ensimmäisen ja toisen luokan työ- ja lukuaika on 8 tuntia, kolmannen luokan 9 tuntia.

Johtokunta

Helsingin Kirjapainokoulu on Helsingin kaupungin ammattiopetuslaitosten johtokunnan alainen. Tähän johtokuntaan kuuluu seitsemän kaupunginvaltuuston vuodeksi kerrallaan valitsemaa jäsentä, joitten joukosta valtuusto on valinnut puheenjohtajan ja johtokunta itse vara puheenjohtajan. Johtokunnan sihteerinä ja esittelijänä toimii yksi ammattiopetuslaitosten tarkastajista. Johtokunta lukuvuonna 1929 ja 1930: Puheenjohtaja: kunnallisneuvos V. v. Wright, varapuheenjohtaja: johtaja Lauri Lyytikäinen, jäsenet: maalarimestari A. Haanoja vuonna 1929, rouva E. Ivalo, rouva Maria Paaso, kansakoulunopettaja Algot Jansson ja ompelijatar S. Lehtinen vuosina 1929 ja 1930 sekä maalari J. Nikula vuonna 1930, sihteeri ja tarkastaja: insinööri Antti Breitholtz.

Johtaja ja opettajat
Johtajana on syksystä 1926 toiminut Urho Salovaara.

Vakinaiset opettajat:
Alén, A. A. (v. 28), painajaopettaja. Opetusta (28 vt. syys- ja 31 vt. kevätlukukautena) aineissa: painaminen, kehiste- ja värioppi suomen- ja ruotsinkielisellä osastolla.
Malmström, K. (v.29), kirjanpainaja. Opetusta (34 vt.) aineessa: latominen suomen- ja ruotsinkielisellä osastolla.

Salovaara, Urho (v. 24), johtaja ja ammattiopettaja. Opetusta (41 vt. syys- ja 40 vt. kevätlukukautena) aineissa: latominen, teor. typografia ja ammattihistoria, ammattipiirustus, tariffilaskento ja tekstaus suomen- sekä latominen, tekstaus ja ammattipiirustus ruotsinkielisellä osastolla.”

Jyväskylään perustettiin Keski-Suomen keskusammattikoulu vuonna 1953. 1960-luvulla perustettiin Tampereelle 1968, Turkuun ja Porvooseen vuonna 1969. Espoon Matinkylässä kirjapainoalan koulutus alkoi vuonna 1974, mikä päättyi vuonna 2007. Myös ruotsinkielinen ammattikouluopetus käynnistyi Haikossa Östra Nylands Yrkesskolan myötä, vaikka heillä on aika paljon yhteistyötä Porvoon ammattioppilaitoksen kanssa. Rauman kauppakamarin myötävaikutuksella Raumalle on perustettu painajien ammattikoulu. Joensuuhun ja Ouluun (Jyväskylän ammattikoulun toimesta) on perustettu alan ammattikoulutusta viime vuosien aikana.

Alan opetussisällöistä ja koulutusajat pituudet ovat moneen otteeseen opetussuunnitelmia tarkistettaessa ja uudistettaessa muutoksien alla, sillä uudet opetussuunnitelmat lähtevät liikkeelle Opetusministeriöstä Opetushallituksen toimeksiannosta ohjeistuksilla ammatinosaamisen vaatimuksien täydentämisellä koulujen opettajien työryhmille viimeisteltäviksi. Edellinen graafisen alan valtakunnallinen opetussuunnitelma tehtiin vuonna 2002 ja jota täydennettiin ERS -projektin myötä ammattiosaamisen näytöillä.

Tällä hetkellä Opetushallituksen tilaaman uuden opetussuunnitelman valmistelu on tilattu Tampereen Hervannan ammattioppilaitokselta. Valtakunnallisen opetussuunnitelman jälkeen kouluissa jossa on alan opetusta laativat koulukohtaisen opetussuunnitelman alan paikalliset tarpeet huomioiden. Jatkuvasti muuttuvat koulutustarpeet ja opettajien osaamisen vaatimukset aiheuttavat kouluille ja opettajille jatkuvaa panostamista uusien laitteiden hankintaan ja niiden käytön opetteluun sekä opetusaineiston valmistamiseen, jotta ammattitaito siirtyy alaa opiskelevien tiedoiksi ja taidoiksi menestyäkseen vaativilla työmarkkinoilla.